lauantai 24. tammikuuta 2015

Vesipedon hajuerotteluryhmä

Tammikuun puolen välin jälkeen aloiteltiin uudella hajuerotteluryhmällä, mukana 4 Vesipetoa ja 2 lähisukulainen Woody.

Ensimmäisellä kerralla aloiteltiin opettamalla työntämään kuono purkkiin sekä palkitsemaan oikea aikaisesti. Sekä jokainen päätti hajun ja ilmaisu tavan.Tätä jokainen harjoitteli sitten viikon verran kotona.

Toisella kerralla otettiin haju mukaan, eli meillä on eukalyptys hajuna joka on uuden kisaljin ensimmäisen luokan haju.(Woodyllä eri haju) Nyt haju oli lasipurkissa ja opetettiin ilmaisu. Koira nuuski purkkiin joka alussa kädessä,  heti perään annetaan istu käsky (kaikilla on istuminen tai maahanmeno ilmaisuna). Eli ketjutetaan hajustelu ja ilmaisutapa. Palkka tulee istumisen jälkeen. Tätä ollaan nyt Eddien kanssa harjoiteltu ja tarjoo jo istumista ilman erillistä käskyä.

Ensi viikolla sitten mukaan tyhjä purkki, purkki jossa haju ja ilmaisu purkkiradalla.




torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää uutta Vuotta 2015

Vuosi on vaihtunut ja joulukin vietetty, koirien treeni rintamalla on ollut noin 1kk tauko.

Minulle alkaa pikkuhiljaa valkenemaan uusi vuosi  - minulla on kaksi veteraani talossa, Eddiekin pikkuhiljaa siirtyy aktiivisesta kovemmasta kisaamisesta eläkkeelle. Viime syksynä monien huonojen sattuminen johdosta NOME kausi ei mennyt kuten suunniteltiin ja tein päätöksen että minun ja Eddien viimeiset NOME kisat kisattiin vuonna 2014. En ota riskiä enään ranteen kanssa jonka loukkasi 2 vuotta sitten. Ensi vuoden tavoite on ehkä kisata TOKOssa ja MEJÄssä, mutta jatkaa hajuerottelutreenit, kävisinkö piruttain molempien kanssa veteraaniluokassa (?). Hajuerottelu on saannut minut taas innostumaan koiran kouluttamisesta uudella tavalla ja ajoin jatkaa sitä koirien kanssa sekä myös itseni kouluttaminen kiinnostaa.


Myöskin ehkä pennun hankinta ensi syksynä on ajankohtainen. Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan -  vuosi 2014 oli hieno vuosi kaiken kaikkiaan toivottavasti vuodesta 2015 tulee yhtä mielenkiintoinen ja hauska, ainoa varjo vuodelle 2014 oli Bikon pois meno mutta onneksi meillä on paljon mahtavia muistoja ihanasta herrasmiehestä jolla aina oli "ässä hihassa".

Kiitos kaikille Vesipedoille vuodesta 2014 - meillä oli hieno "pentutapaaminen" alkukesästä  ja on ollut mukavaa kuulla teidän kuulumisia arjesta, metsästysreissuilta ja kisoista/treeneistä pisin vuotta, jatkakaa samaan malliin! Kiitos myös lukemattomille "treeni" ja "koira kaverille" jonka seurassa ollaan Murun ja Eddien kanssa vietetty lukuisia tunteja pohtiessa treenistrategioita ja treenattu veren "maku suussa"!

Hyvää Uutta Vuotta!